sunnuntai, 6. syyskuu 2020

Anteeksianto – helpon sanan sietämätön vaikeus

Yksi elämän vaikeimpia asioita on itselle ollut anteeksiannon opetteleminen.

Ylipäätänsä koko anteeksianto ja anteeksi pyytäminen ovat niin helkutin
helppoja sanoja, mutta vaikeita sitten kuitenkin käytännössä – varsinkin
parisuhteessa.

Olen elämänaikana ’antanut anteeksi’ monta kertaa ja toki pyytänytkin anteeksi.
Mutta olenko sittenkään?

Kun toinen pyytää anteeksi ja itse elät laput silmissä, on niin helppoa sanoa, että
”joo, joo, tietenkin”. Mutta jos toinen tollailee uudelleen, niin sitä helposti
kyynistyy.

Lopulta sitä sanoo antavansa anteeksi vaikka oikeasti onkin katkera.
Se on kuitenkin niin helppoa sana sanoa tuo ’anteeksi’.

Onhan sen itsekin sanonut monesti ’oikeassa tilanteessa’ ilman, että nyt on varsinaisesti edes
tarkoittanut sitä.

Katkeruus myrkyttää

Olen lueskellut viime aikoina paljon kirjoja juuri anteeksiannosta ja
katkeruudesta.
Varsinkin ajatus, että katkeruus on kuin joisi itse myrkkyjä, mutta haluaisi
jonkun muun saavan myrkytyksen on todella osuva. Totuushan oli monestikin
juuri se, että esimerkiksi parisuhteessa olin vihainen ja katkera ettei toinen
nähnyt tuskaani.


Mitä vähemmän miehet näyttivät kiinnostusta anteeksipyyntöön ja kunnioittamiseen, sitä vihaisemmaksi tuli.
Mutta eihän ne koskaan siitä oppineet. Eihän se oma tuska loppupeleissä koskaan osunut kenenkään muun kohdalle kuin itseeni.
Se, että itse pysyin katkerana, enkä antanut henkilöille anteeksi, teki vain minut
surulliseksi ja vihaiseksi.

Anteeksianto osoittaa vahvuutta

Elin aina vähän siinä uskossa, että niin kauan kun en anna anteeksi, niin teen
hallaa juuri sillä henkilölle joka teki väärin. Että jos oikeasti annan anteeksi ja
päästän irti, niin olen jotenkin heikompi.

Eihän se näin tietenkään mene. Kuten sanoin, itseänihän minä vain piinasin sillä,
että olin katkera ja pohdin ’vääryyksiä’.
Niinpä olen päättänyt, että ei enää.

Tosiasiahan on se, etten minä tee kenenkään teosta ’sallittua’ tai ’hyväksyttävää’
antamalla henkilölle anteeksi. Ei minun esimerkiksi tarvitse palata takaisin
entiseen tai ottaa vaikkapa pettäjää takaisin.

Eihän se anteeksianto sitä tarkoita!

Olen katsonut anteeksiannon enemmänkin niin, että tunnustan tosiasiat ja
henkilön tekemät vääryydet. Mutta päästän niistä irti – ne on todellakin tehty ja
niillä on seurauksia, mutten aio kanniskella niitä lopun elämääni mukanani.

Katkeruutta tärkeämpää onkin minusta tehdä juuri ne omat rajat selväksi.
Voin antaa anteeksi ja annankin. Mutta teoilla on silti seuraukset.

En välttämättä halua elämääni ihmistä joka on minua satuttanut. Ja oikeastaan antamalla
anteeksi olen oppinut sen, että henkilöstä luopuminen onkin ollut helpompaa.
Voin oikeasti tuntea, että henkilö teki väärin, mutta annan anteeksi. Ja sanon
heille hyvästi.

Oivallukset eivät todellakaan ole tehneet anteeksiannosta helppoa. Kamppailen
sen kanssa edelleen. Mutta on jotenkin helpottavampaa elää kun ymmärtää, että
anteeksianto on vahvuutta ja erityisen kannattavaa oman hyvinvoinnin kannalta.
Eli eteenpäin – anteeksiantoa harjoitellen!

perjantai, 5. kesäkuu 2020

Ensimmäistä kertaa sinkkuna

Anteron ja Pertin jälkeen koitti ensimmäiset sinkkuvuodet. Niitä muistellessa en
ole aina ihan varma pitäisikö itkeä vai nauraa.

Ongelmahan oli ehkä siinä, että kun nuorena hyppää parisuhteeseen (joka oli
vielä kaikenlisäksi ihan sysipaska), niin sitä ei kliseisesti opi elämään yksin.

Voin sanoa, että kun kolmenkympin tienoilla päädyt yksin vuokrakämppään
luottotiedot menettäneenä niin… ihan järkeviä valintoja ei tullut koko ajan
tehtyä.

Ihan ensin koitti klassinen I Will Survive –vaihe. Rostin tyttö kirjaimellisesti
huuti kajareista olevansa voimissaan kun sitä ajatteli, että miestähän ei enää
tarvita.

Kyllähän siinä oli paljon omaa haluakin, sillä edelliset ongelmalliset
parisuhteet saivat minut kaipaamaan rauhaa, enkä halunnut syöksyä heti uuteen
suhteeseen.

Mutta kun olet tottunut siihen, että joku on elämässä niin monia vuosia, olipa se
sitten terveellinen suhde tai ei, niin yksin olo ei aina ollut kovinkaan helppoa tai
kaunista.

Minulla oli välillä hyvinkin vaikeita hetkiä niin sanotusti sietää
yksinäisyyttä.

Yksin olo on vaikeeta

Ongelmahan on siinä tietenkin se, että sitä yksin olon tunnetta lähtee hyvin usein
paikkailemaan väärillä asioilla.

Ja niin tein minäkin välillä.

Baari-iltoja tuli silloin vietettyä välillä varmaan liikaakin, eivätkä ne aina päättyneet erityisen nätisti.

Jotenkin sitä vaan päätyi illan lopuksi joko jonkun syliin tai sitten yksin itkemään
ikäväänsä ostos-TV:n pariin.

Ne sylikissat ei todellakaan jäänyt mukaan ja ostos-TV:stäkin lähti mukaan pari
tarpeetonta vempainta.

Missään vaiheessa ei aluksi tullut pysähdyttyä miettimään, että mitä sitä oikein
haluaa ja keneltä.

Mutta kyllä niihin ensimmäisiin sinkkuhetkiin alun vaikeuksien jälkeen sisältyi
todella paljon hyvääkin.

Muutaman toilailun jälkeen ryhdyin rohkeammin toteuttamaan omia haaveitani.

Tein matkoja ystävieni kanssa sekä ryhdyin kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Luin, piirsin ja kävin joogassa. Varmaankin
siinä oli paljon sitä itsensä etsimistä.

Pahaa oloa rupesin purkamaan lopulta lenkkipoluille, niin kuin varmaan aika moni eronnut.

Kyllähän siinä luonnossa ja kehon loppuun vetämisessä vain on jotakin terapeuttista.

Näin jälkeenpäin olen miettinyt noiden sinkkuhetkien tärkeyttä ja koen, että
yksinolosta olisi hyötyä meille kaikille. Koen, että sinkkuvuodet ovat erinomaista
aikaa:

  • Testata omia rajojaan
  • Löytää itsestään uusia puolia
  • Miettiä mitä elämältä ja kumppanilta haluaa

Kyllähän se vain niin on, että ihmisen on tärkeä osata olla yksin. Eihän se tarkoita etteikö parisuhde olisi mukava ja tärkeä, mutta ilmankin pitää osata olla ja nauttia elämästä. Koskaanhan kun ei tiedä mitä tapahtuu!

lauantai, 9. toukokuu 2020

Antero: Sama kaava toistuu

Kuten sanottu, Anteron kanssa juttu lähti liikkeelle jo ennen kuin suhde Pertin kanssa oli päättynyt.

Kuten jälkikäteen voi viisastella, tällainen pohja parisuhteelle on todella heikko.

Olin kuitenkin siihen aikaan todella rakastunut ja vakuuttunut siitä, että nyt se oikea löytyi.

Antero oli Pertin vastakohta

Olen oppinut myöhemmin, että on täysin luontevaa etsiä uudesta kumppanista juuri niitä puolia, mitä jäi kaipaamaan edellisestä parisuhteesta. Samalla vältetään sitä, mikä edellisessä suhteessa eniten häiritsi.

Nämä ominaisuudet vetivät Anterossa puoleensa:

  • Rauhallisuus
  • Empaattisuus
  • Kiltteys
  • Hoivattavuus
  • Hyvä kuuntelutaito (toimi kait terapeuttina minulle, joka ei oo hyvä juttu)
  • Pehmeys

Näitä (Pertin ominaisuuksia) Anterossa ei ollut, ja sekös viehätti ja herätti luottamusta:

  • "Kovajätkämäisyys"
  • Impulsiivisyys
  • Tulisuus
  • Aggressiivisuus
  • Tietynlainen "hurmurihabitus"
  • Yliromanttisuus ja kyky puhua pyörryksiin

Kaiken kaikkiian Antero viestitti olemuksellaan turvaa ja luottamusta, toisin kuin Pertti joka säteili vain kiihkoa ja tulta, kaikkea mikä syttyy herkästi.

Alkuhuuma hämää

Jo alusta alkaen meidän juttu oli sitä, että minä vain purnasin Anterolle Pertistä ja hän kiltisti kuunteli.

En ajatellut, että ehkä exästä puhuminen saattaa ärsyttää toista. 

Alkuaikamme olivat minulle terapeuttista ja tuvallista aikaa, koska sain avautua ja minua kuunneltiin.

Jossain vaiheessa Anteron kiltteys ja empaattisuus alkoi häiritä minua.

Tuntui ettei hän saanut omassa elämässään oikein mitään aikaan ja liiallinen kiltteys teki hänestä helpon uhrin hyväksikäytölle.

Samalla todellisuus siitä, ettei terapeuttimainen parisuhde tule ikinä toimimaan. Suhteen on oltava tasavertainen, tai se kaatuu ennemmin tai myöhemmin.

Se oikea muuttui "siihen vääräksi"

Suhteeni Anteron kanssa oli edennyt siihen, että olimme ostaneet yhteisen kodin.

Samaan aikaan Antero oli (kilttinä kaikkien auttajana) mennyt ottamaan ystävänä kanssa yhteisen lainan, jolla ystävä kuittaili vanhoja velkojaan ja Antero sai samalla uusittua autonsa.

Kummalakaan ei ollut kummoinen rahatilanne, joten heidän yhteisen lainansa takauksesi herrat päättivät laittaa meidän uuden kodin.

Minä tietenkin tyhmyyttäni tähän suostuin, joten kaiketi osasyyllinen tulevaan katastrofiin olen minä.

Anteron ystävä tiesi ketä käyttää hyväksi - Olihan Antero tunnetusti kiltti ja aina valmis auttamaan

Alkuun kaikki meni hyvin, mutta kuten arvata saattaa, pian ystävä lopetti velan takaisinmaksamisen ja koko potti kaatui Anteron niskaan. 

Koko tapahtuma paljasti Anteron taloustilanteen olleen kuralla jo kauan aikaa, eikä hän kyennyt selviytymään velasta yksin. 

Siinähän meillä meni sitten talo alta..

(Jostain syystä muuten noista ajoista tulee mieleen Viskarin Sirpa biisi, jopa jotenkin rappioromanttisesti: https://www.youtube.com/watch?v=wBYiTrANTBQ)

Talon menettämisestä meni vain pari kuukautta, niin oltiin Anteron kanssa jo erottu. Luottotiedot menivät molemmilta.

Mitä tästä opimme? Ei kannata mennä takaamaan toisen lainoja ja kannattaa muutenkin harkita piiiiitkään edes yhteistä asuntolainaa. Esimerkiksi tämä iltalehen artikkeli kertoo karua tarinaa muistakin kohtalontovereista.

Itse olen myöhemmässä elämässäni Anteron toilailujen jälkeen hakenut rinnakkaislainan siskoni kanssa, ja tämä auttoi minua jaloilleni. Kyseinen laina voi siis olla harkinnan arvoinen koska onhan se halvempi vaihtoehto kun korkoa saa alemmas. Suhteellisen puolueetonta lisätietoa rinnakkaislainoista näyttäs löytyvän mm. tästä artikkelista

Noh, mutta se siitä velkahelvetistä. Takaisin asiaan:

Juoksin eron jälkeen takaisin Pertin syliin

Näin vuosienkin jälkeen vielä hävettää tunnustaa tämä. Anteron *unattomuus alkoi sen verran tympimään, että kai minä taas halusin ylikompensoida edellisen kumppanin puolia, että halusin takaisin syliin, joka osasi pitää puoliaan.

Yhdessä me Pertin kanssa sitten toistettiin sitä samaa mantraa, mitä varmaan kaikki on-off-parit: tällä kertaa kaikki on toisin.

Mutta eiväthän ne koskaan ole.

Sama paska jatkui jälleen kerran ja kaikenlisäksi paljastui, että parin kuukauden suhteemme oli itse asiassa syrjähyppy. Pertti petti silloista avopuolisoaan kanssani, eikä minulla ollut harmainta aavistusta asiasta.

Tätä kirjoittaessa tunteet nousee kyllä pintaan. Tuo saatanan rontti..

Anteron (ja Pertti vol. 2) suhteen jälkeen olin jälleen täysin yksin. 

Päätin kerrankin olla hetken itsekseni, enkä aloittaa heti uuttaa suhdetta. 

Seuraavassa artikkelissa kerron, miten vietin (aikuis)elämäni ensimmäisiä sinkkuvuosia.

Toivottavasti kaikki pärjäilee koronakaranteenissa, eikä kotosalla riidellä :)

-raija

sunnuntai, 19. huhtikuu 2020

Pertti: Ensimmäinen suuri rakkauteni

Uskotko jos kerron, että kävin eka kertaa baarissa vasta 19-vuotiaana? 

Jep. Olin kiltti tyttö enkä eksynyt kuppilaan kuin vasta vuoden pääst siitä kun tulin täysi-ikäiseksi.

Lährettiin tyttöjen kans ulos ja ei siinä menny varmaan tuntiakaan, kun baaritiskillä juomaa odotellessani minua lähestyi mies.

"Moi miten menee" se sanoi.

Pitkä, raamikas ja komea mies teki heti minnuun vaikutuksen. Lumoavasti hymyilevän Pertin kädessä näkyvä lepakkotatuointi (siihen aikaan n 20 vuotta sitten tatskat ei ollu yleisiä kuten nyt) antoi vaikuttavan vaikutelman "kiltistä pahiksesta". Täytyy myöntää, että elämäni ensimmäinen rakkaus - Pertti - vei heti jalat altani ja vetäisi varmaan edelleen, jos tavattaisiin jossain.

 

Ensimmäinen rakkauteni

Olin Pertin kanssa 6-vuotta. Muun muassa nämä asiat koin hänen kanssaan:

  • Ensimmäinen rakkauteni
  • Ensimmäinen "kertani"
  • Ensimmäisen oma asunto ja yhteenmuutto poikaystävän kanssa
  • Ensimmäinen oma lemmikki
  • .. ja varmaan tuhat muutakin ekaa kertaa poikaystävän kanssa

Parisuhde Perttiin oli tulinen ja räiskyvä. Tuntui, kuin parhaimmillaan olisin ollut seitsemännessä taivaassa ja pahimmillaan helvetissä!

Kun meni hyvin, meni todella hyvin. Kun tuli riita, niin naapurit varmaan luulivat jonkun kohta kuolevan. 

Sellaista se oli. Tulista..

Olin aivan varma, että Pertti olisi elämäni mies ja ainoa rakkauteni.

 

Mikä meni vikaan?

Elimme Pertin kanssa yli opsikeluaikojen yhdessä. Minä opiskelin viisi vuotta, Pertti kolme. 

Opiskeluajat ovat - kuten tiedetään - railakkaita.

Suhteessamme oli paljon mustasukkaisuutta ja loppu kohden myös uskottomuutta. Minä en ollut ainut, jolta Pertti vei ne jalat alta. Se rontti heräsi opiskelijabileiden jälkeen milloin mistäkin.

Tuntuu, että näistä seuranneet riidat tekivät niin paljon vahinkoa välillemme, ettemme voineet niistä palautua mitenkään. Joskus riitojen aikana sanotut ja tehdyt asiat satuttivat enemmän kuin alkuperäisen riidan aihe. 

Ajatus petetyksi tulemisesta satuttaa vieläkin..

Koen tuskaa myös siitä, että päädyin itsekin pettämään. Syrjähyppyni johti uuteen suhteeseen (tarina seuraavaan kertaan), mutta olen sitä mieltä että aina kun parisuhde alkaa näin pettämällä, perusta on hutera ja suhde ei tule kestämään. 

Miksi seuraava mieheni Antero olisi luottanut minuun, kun kerran olin hänenkin kanssaan pettänyt Perttiä? 

Sotku ihmissuhteissani alkoi toden teolla paisua Pertin kanssa erottuani ja suhteeni alettua Anteroon.

Olin niin haavoilla ja rikki, etten ehtinyt eheytä ollenkaan näiden miesten välillä. 

Samat ongelmat seurasivat uuteen suhteeseeni..

Näihin aikoihin aloin perehtymään omiin tunne-elämän ongelmiini. Aloitin myös sen terapian, josta ensimmäisessä artikkelissani mainitsin.

Se ei auttanut, mutta onneksi löysin myöhemmin tunnelukkometodit.

Niitä voi lueskella tästä klikkaamalla. Suosittelen kaikille. 

Ensi kertaan..

perjantai, 10. huhtikuu 2020

Blogi riipivistä tunteista alkaa

Olen elämässäni tullut siihen pisteeseen, että löydän itseni alati katsomasta menneisyyteeni.

En näe kunnolla eteenpäin, koska aikaisemman elämäni virheet eivät päästä minua otteestaan.

Olen aikuinen nainen, ikää reilut 40 vuotta ja olen tällä hetkellä täysin (ypö)yksin.

Näin ei aina ole ollut.

Olen päin vastoin ollut lähes koko ikäni jonkun miehen kanssa parisuhteessa. Jos ihan rehellisiä ollaan, en ole ollut päivääkään yksin koko aikuisiälläni.

Tämä johtuu siitä, että usein uudet suhteeni ovat alkaneet jo ennen, kuin aikaisemmat ovat päättyneet (jep, en ole tästä ylpeä).

Eräs tuttavani sanoi tovi sitten, että olenko koskaan harkinnut tunteistani kirjoittamista? Hän mainitsi minun olevan kirjallisesti lahjakas ja samalla äärimmäisen tunteellinen (ja impulsiivinen ihminen). 

Koska olin usein valittanut pahaa oloani, enkä saanut puhumalla (huonolle terapeutille: tarina toiseen kertaan) ammattiauttajalle, minun kannattaisi kokeilla kirjoittamista

Oman blogini tarkoitus ja perimmäinen tavoite

Tämän blogin keskeisimmät tavoitteet ovat:

  • Jokaisen aikuisiän parisuhteen läpikäyminen (5 parisuhdetta)
  • Omien virheiden listaaminen näiltä ajoilta
  • Anteeksianto (sekä itselleni, että viidelle miehelleni)
  • Omien tavoitteiden kirkastaminen
  • Niiden saavuttamiseen vaadittavien keinojen etsiminen

Arvioin kirjoittavani tänne alkuun noin kerran viikossa. Katsotaan, että miten innostun. Pää asia on, että vauhtiin pääsee.

Seuraavassa tekstissä pureudun ensimmäiseen elämäni suureen rakkauteen: Perttiin.

Jotenkin minulla on sellainen fiilis, että kaikki ongelmani alkoivat parisuhteestani nimen omaan Perttiin. 

Mutta, ensi kertaan. 

Laita kommenttia ja blogi seurantaan!

-Raija

Ps. käytän prosessissa apuna lempikirjaani, The Power Of Now teosta. Suomeksi se löytyy esim. täältä.

  • Kuvia